Solidaarisuusaktio ja Sodexo-adressin luovutus

Toimiva yliopisto osallistui 11.9. Tampereen yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan 60-vuotisjuhlaseminaariin kahdella aktiolla. Emerituskansleri Jorma Sipilän puheen aikana puhujalavalle käytiin asettamassa banderolli, jossa luki "ASUMINEN ON PERUSOIKEUS -TUKI STADIN VALTAAJILLE". Solidaarisuusaktion jälkeen vahtimestarit tulivat poistamaan banderollia, mutta yleisöstä kuuluneiden vastalauseiden jälkeen bandis jäi paikoilleen.


 

Banderolli viittaa viime viikkoisiin tapahtumiin Helsingissä, kun Opiskelijatoiminta valtasi Lapinlahden entisellä sairaala-alueella olevan Venetsia-rakennuksen väliaikaismajoitukseksi asunnotta jääneille opiskelijoille. Helsingin kaupunki on katkaissut rakennuksesta vedet ja sähköt ja pyrkii estämään väliaikaismajoituksen järjestämisen mahdollisesti jopa poliisin virka-apuun tukeutuen. Opiskelijatoiminta kiistää Helsingin kaupungin väitteet rakennuksen kelvottomuudesta väliaikaiseen asumiskäyttöön. Toimiva yliopisto vastustaa Helsingin kaupungin toimia ja tukee Opiskelijatoiminnan aktiota, jossa käyttämättöminä oleville rakennuksille pyritään löytämään hyödyllistä käyttöä esimerkiksi opiskelijoiden asumisongelman parantamiseksi! Asumistilanne ei Tampereella ole yhtä huonossa jamassa kuin pääkaupunkiseudulla, mutta parantamisen varaa on paljon. Yksityisten vuokra-asuntojen sijaan opiskelijoille tulisi riittää kohtuuhintaisia opiskelija-asuntoja, jotka sisältävät sähkön, veden ja netin. Mitä enemmän opiskelijat joutuvat turvautumaan yksityisiin vuokramarkkinoihin ja sitoutumaan muihin juokseviin kuluihin, sitä riittämättömämpi opintotuki on ja sitä laihempaa ja epävarmempaa on opiskelijoiden arki.




Juhlaseminaarin toinen aktio oli Veera Kalevan puhe, jonka lopuksi hän luovutti viime keväästä asti yliopiston Linna-rakennuksessa toimineen Sodexo-boikotin adressin. Kaleva kertasi tapaus Sodexon tapahtumakulun, muun muassa poliisien kutsumisen kampukselle, ja esitti lopuksi kysymyksen, kenelle yliopiston uudessa hallinnossa kuuluu osoittaa tämänkaltaiset yliopistoyhteisöstä kumpuavat mielenilmaukset ja kuka näistä ottaa vastuun. Seurasi hiljaisuus, jonka jälkeen rehtori Kaija Holli ja Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan dekaani Risto Kunelius noutivat adressin, joka vaatii Sodexo-ravintolan korvaamista eettisemmällä ruokaravintolalla. Sodexo-adressin luovuttaminen keräsi juhlaseminaarin railakkaimmat suosionosoitukset.


 

Erityisen nurinkurista oli se, että aina niin kriittiset yhteiskuntatieteilijä siirtyivät rasismia, globaalia ja sosiaalista epätasa-arvoa käsitelleviltä luennoiltaan kiltisti Sodexon pöytiin ruokailemaan. Linnan aulaan järjestetyn pienimuotoisen kahvitarjoilun ja tiedonjaon tarkoituksena oli herättää keskustelua siitä, millaista yhteiskunnallista vastuuta yliopiston sekä yksittäisten ihmisten tulisi kantaa tieteellisen tutkimuksen ja opetuksen lisäksi arkisissa valinnoissaan. Valitseeko yliopisto yhteistyökumppaninsa jatkossakin lähinnä taloudellisuuden tehokkuuden ja kustannustenminimoinnin nimissä, unohtaen moraaliset ja eettiset seikat.

Yliopisto-Tv nauhoitti koko tilaisuuden, joten puheet ovat löydettävissä videoituina osoitteessa http://yliopistotelevisio.uta.fi/stream/yhttdkjuhlaseminaari.html. Valitettavasti bandisaktio jäi kuvaajilta tallentamatta..

Trackback

Trackback URL for this entry: http://www.toimivayliopisto.net/trackback.php?id=solidaarisuusaktio-ja-sodexo-adressi

No trackback comments for this entry.

3 kommentti(a)

Oheiset kommentit ovat kirjoittajiensa omaisuutta. Sivusto ei ole vastuussa kirjoittajien sanomisista.
Tekijä: Eerik Mantere on Saturday, 12.September 2009 @ 15:16 Solidaarisuusaktio ja Sodexo-adressin luovutus

Hyvä Veera! Oot huippurohkea! Oon ylpee että oon yliopistossa jossa on tällaista porukkaa =)

Tekijä: otto.auranen on Sunday, 13.September 2009 @ 22:45 Solidaarisuusaktio ja Sodexo-adressin luovutus

Hienoa oli huomata, että juhlapuhujista sekä kirjailija Olli Jalonen että tietokirjailija Rosa Meriläinen kiinnittivät ennen puheenvuoroaan banderollin uudelleen, kun toinen banderollia pitävistä teipeistä oli irronnut. 

 

Pieni korjaus raporttiin: yliopiston emerituskanslerin etunimi on Jorma, ei Jukka.  

 

Otto A. 

 

Tekijä: Anonymous on Monday, 14.September 2009 @ 14:10 Solidaarisuusaktio ja Sodexo-adressin luovutus

Hieno lainaus tuossa lopussa! Onko se Veera K'n puheesta? Saisko sen tänne kokonaisuudessaan?

Käyttäjän toiminnot





Ei tunnusta vielä? Kirjaudu uutena käyttäjänä
Lost your password?

Tapahtumat

There are no upcoming events