Mediakatsaus

 

Aaltoyliopisto rohmusi muiden kehitysrahat (Yle 05.11.2009)


Yliopistot joutuvat ensi vuonna tiukalle talouskuurille. Yliopistojen tilannetta kurjistavat valtion toimet. Esimerkiksi yhteensä kymmenien miljoonien vakuutusmaksut jäävät yliopistojen vastuulle. Lähes kaikki Vanhasen hallituksen erillistuki meni Aalto-yliopistolle.

Mielenilmaukset jatkuvat yliopistolla (Utain 27.4.)

Yön aikana paikalla olijat laativat myös Valtausmanifestin Toimiva yliopisto -verkon nettisivuille. Manifestissa vaaditaan avointa keskustelua sananvapaudesta yliopistoissa ja laajemmin yhteiskunnassa. Se vastustaa tieteen tekemisen ja koulutuksen voitontavoittelua.

 

"Tämä on valtaus" (Aviisi 23.4.)

“Tämä uusi valtaus voi olla hyvä julkinen mielipiteen ilmaisu, mutta se ei näytä olevan suunnattu yliopiston sisälle, vaan ulkopuolelle. Se viesti pitää kuitenkin ottaa vakavasti. Niin kauan kuin kansalaistoiminta tähtää avoimeen argumentoituun dialogiin, eikä ryhdy häiritsemään yliopiston toimintaa, niin siitä vaan", Lehto sanoo.

Lukupiirejä lukuisiin lähtöihin (Utain 23.4.)

Niemelän mukaan yliopistolaistenkin piirissä ajatustenvaihdon on tarkoitus rönsytä yliopistolain ulkopuolelle. Siten lain nähdään liittyvän muihin yhteiskunnallisiin ilmiöihin. Keskustelu kahvikuppien ja piirakan äärellä laajenee lopulta vallalla olevaan yksityistämisbuumiin.

Tampereen yliopisto vallattiin yöksi (Yle 22.4.) 

Yliopiston päärakennus on vallattu avoimen opiskelun ja keskustelun tilaksi maksuttoman ja autonomisen koulutuksen puolesta koulutuksen yksityistämistä ja kaupallistumista vastaan. Valtaus on myös mielenilmaus uutta yliopistolakia vastaan, Toimiva yliopisto -verkosto kertoi keskiviikkoisessa tiedotteessaan.

Tampereen yliopisto vallattiin (Iltalehti 22.4.)

Verkosto kutsuu mielenilmausta yliopiston valtaukseksi. Sillä pyritään osoittamaan mieltä maksuttoman ja autonomisen koulutuksen puolesta.

Tampereen yliopisto vallattu - poliisikin kävi paikalla (Aamulehti 22.4.)

Toimiva yliopisto on avoin verkosto kaikille yliopistolaisille, jotka haluavat ryhtyä luomaan omannäköistään yliopistoa.

Mielenilmaus Tampereen yliopistolla jatkuu läpi yön (HS 22.4.)

Tampereella yritetään yhä savustaa opiskelijat Sodexon edestä (Aamulehti 21.4.)

Professori: Yliopistolain valmistelu ala-arvoista (HS 17.4.)

Muutos tarkoittaa Bruunin mukaan myös merkittävää työtaisteluoikeuden laajennusta. Sen jälkeen on mahdollista ryhtyä täysin laillisesti varsin tehokkaisiin työtaisteluihin kuten valintakokeiden tai kuulustelujen boikottiin.

Työsopimuslainsäädännön monet jäykkyydet on myös Bruunin mukaan tyystin unohdettu: "Se on kuin suoraan käsikirjasta jossa kerrotaan, miten pitää menetellä, jotta aikaansaadaan vakavia ristiriitoja työpaikoilla."

Yliopistot keräävät rahaa vimmalla (Yle 17.4.)

Valtion porkkanan kera niistä muodostuisi 50 miljoonan rahasto, jonka tuottoa käyteltäisiin talousarviopäätöksillä. Oulun yliopisto on saanut kasaan kaksi miljoonaa. Keräys tuskailee taantuman kanssa.

Lapin yliopistolla karvalakkikeräys (Yle 17.4.)

Potista on Riepulan mukaan kasassa puolet. Siitä 100 000 on Rovaniemen kaupungin lahjoitusta. Riepula pelkää yliopistouudistuksen johtavan lukukausimaksuihin anglosaksiseen malliin.

- Niitä tullaan esittämään viimeistään tämän taantuman jälkeen, hän sanoo.

Helsingin yliopisto harkitsee stipendejä nopeille opiskelijoille (HS 16.4.)

Helsingin yliopistossa harkitaan tavoiteajassa valmistuvien palkitsemista stipendillä yhtenä keinona pidentää työuria alkupäästä, kertoi vararehtori Hannele Niemi Helsingissä. Opetusministeriön seminaarissa evästettiin työryhmää, jonka opetusministeri Henna Virkkunen (kok) asetti torstaina miettimään, miten nuoret saataisiin nopeammin korkeakouluihin ja niistä töihin.

Taas uusi Fortum-kohu: Öljy-yhtiön suojelija ympäristöprofessoriksi (Iltalehti 8.4.)

 

Uuden professuurin lahjoitti tiedekunnalle viiden vuoden määräajaksi Fortum Oyj. Ekroos kutsuttiin virkaan ilman normaalia hakumenettelyä. Virantäytön tekee mielenkiintoiseksi se, että Ekroos toimi Fortumin lausunnonantajana, kun Turun käräjäoikeus pui joulukuussa 2001 tapahtunutta suurta huomiota saanutta öljyvahinkoa Fortum Oilin Naantalin jalostamolla.

 

Nuoret viilaavat opintosuunnitelmiaan talouskriisin vuoksi (Yle 27.3.)

Jo kolmannes nuorista on muuttanut opintosuunnitelmia huonon taloustilanteen vuoksi. Pohjoismaisen koulutushakupalvelun Studentumin tekemän nettikyselyn mukaan nuoret hakevat opintoihin suunniteltua nopeammin tai vaihtavat alaa.

Suomen Akatemian tutkijanvirat lakkautetaan (HS 26.3.)

Suomen Akatemian tutkijanvirat aiotaan lakkauttaa. Akatemiaprofessorit ja -tutkijat ovat hallituksen esityksen mukaan jatkossa työsuhteessa niihin yliopistoihin tai tutkimuslaitoksiin, joissa he käytännössä työskentelevätkin.

OPM: Korkeakoulut edistämään yrittäjyyttä (23.3.)

Monilla korkeakouluilla on jo hyviä käytäntöjä, joilla ne edistävät yrittäjyyttä. Kehitettävää kuitenkin on. Korkeakoulujen olisi tunnistettava nykyistä paremmin sellaiset opiskelijat, joilla on edellytyksiä ryhtyä yrittäjiksi. Korkeakoulujen olisi myös erityisesti nykyisessä taloustilanteessa kehitettävä menettelytapoja, jotka tukevat innovaatioiden syntyä, kaupallistamista sekä yritysten kasvua.

Yliopistolaiset massana uudistusta vastaan (Yle 23.3.)

Maanantaina paikan päälle tuotiin joukko pirkanmaalaisia kansanedustajia vastaamaan opiskelijoiden ja työntekijöiden kysymyksiin. Uudistuksen puolustajia on Tampereen yliopistosta vaikea löytää.

Hämeen uutiset 23.3 (3:25 alkaen)

Yliopistot kisaavat nyt yritysrahoituksesta (Yle 18.3.)

Osa yliopistoista on lähtenyt innokkaasti keräystalkoisiin. Jyväskylän yliopistossa on tavoitteena kerätä vähintään 10 miljoonan euron pääomapotti. Varainkeruuta vauhditetaan gaala-illlalla, ja yrityslahjoittaja voi saa nimikyltin luentosaliin 100 000 euron tukisummaa vastaan.

Yliopiston valtaus jatkuu ainakin sunnuntaihin asti (HS 14.3.)

Yliopiston valtaus jatkuu edelleen (Yle 14.2.)

Valtaajat haluaisivat opiskelija-aktivimismille oman ja avoimen tilan päärakennuksesta. (Yle)

Mielenosoittajat valtasivat Helsingin yliopiston päärakennuksen (HS 13.3.)

Yliopiston päärakennus vallattu (Yle 13.3.)

Myös Jyväskylän opiskelijat purnasivat (HS 13.3.)

Virkkunen: Suuret erot lukioiden välillä huolestuttavia (Yle 11.3.)

Pidän sitäkin aivan perusteltuna, että lukioilla on mahdollisuus myös enemmän profiloitua tietyn tyyppisiin aloihin ja että lukioilla on myös mahdollisuus kilpailla keskenään. (Henna Virkkunen)

Opetusministeri: Yksi välivuosi riittää (Yle 9.3.)

- Tällä hetkellä ylioppilailla menee keskimäärin kolme vuotta ennen kuin he löytävät jatko-opintopaikan. Tässä on turhan pitkä viive. Yksi välivuosi on varmasti hyvä asia, mutta kolme vuotta on turhan pitkä aika. Siksi haluamme laittaa ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen pääsykokeet täysremonttiin. Seuraavaksi aloitammekin neuvottelut siitä, miten uudistus tehdään, Virkkunen kertoo.

Tyynysodassa väiteltiin yliopistolakiuudistuksesta (ks. kohdalta n.30 min): http://areena.yle.fi/toista?id=1908709 (Yle 21.2.)

Henna Virkkunen tarjoaa kepin sijasta porkkanaa, opintorahan korotusta: http://areena.yle.fi/toista?id=1908820 (Yle 21.2.)

Jälkiviisaat: Yliopistolain uudistus ja maahanmuuttokeskustelu (Yle 20.2.)

Tampereen mielenosoitukseen osallistui yli 500 henkeä (Kansanlehti, 20.2.)

Avoin yliopisto -verkosto ei hyväksy Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston komentelua (20.2.)

Sulokainen vai äpärä? (Aamulehti, 20.2.)

Arhinmäki vaatii aikalisää (Kansan Uutiset, 20.2.)

Opiskelijoiden protesti yliopistolakia vastaan jatkui (Aamulehti, 20.2.)

Mielenosoittajat vaativat yliopistolain pysäyttämistä (Kansan Uutiset, 20.2.)

Yliopiston vallanneet opiskelijat tarjosivat henkilökunnalle aamupalaa (HS 20.2.)

Hämeen uutisissa Antti Salmisen haastattelu, alkaen 02:45 (Yle 19.2.)

SYL: Hallituksen esitys uudeksi yliopistolaiksi on YK:n yleissopimuksen vastainen (19.2.)

Professoriliitto ja Tieteentekijöiden liitto: Yliopistolakiesityksen eduskuntakäsittely ei saa olla teatteria (Akava, 19.2.)

Yliopistoväki marssi muutosta vastaan (Yle 19.2.)

Yliopistoväki osoitti mieltään uutta lakia vastaan (Kaleva, 19.2.)

Dekaanit: yliopistolaki valmistettava uudelleen (Yle 19.2.)

Yliopistojen kritiikki kaikui kuuroille korville (Yle 19.2.)

Yliopistolakia vastustettiin Rovaniemellä (Yle 19.2.)

Yliopistomielenosoitus päättyi hallintorakennuksen valtaukseen (Yle 19.2.)

Mielenosoittajat vastustivat esitystä yliopistolaiksi - opetusministeri puolusti (HS 19.2.)

Mielenosoitus yliopistolakia vastaan Turussa (Yle 19.2.)

Mielenosoituksia yliopistolakia vastaan (Yle 19.2.)

Yliopistolakia vastustetaan (Yle 18.2.)

Uutta yliopistolakia vastustetaan mielenosoituksilla ja adressilla (Yle 17.2.2009)

Uusi yliopistolaki herättää yhä laajempaa vastustusta. Viikon aikana lakia vastustavia toimintaryhmiä on perustettu Jyväskylässä, Oulussa ja Joensuussa. Aiemmin yliopistojen opiskelijat ja henkilökunta ovat aktivoituneet Helsingissä ja Tampereella.

Yliopistojen hallintoa uudistavan lain etenemistä pyritään hidastamaan mm. kansalaisadressilla ja mielenosoituksilla. Lakia vastustava kansanliike julkisti tänään adressin, jossa vaaditaan vuoden aikalisää lain valmisteluun. Adressissa todetaan, että yliopistolaki on valmistelut liian nopeasti ja epädemokraattisesti.

Uuden yliopistolain vastustus voimistuu (Yle 16.2.2009)

Lähi-itä on suuri bisnesalue. Jos ikään kuin luovumme perustutkimuksesta ja kehitämme tiettyjä teollisuuden tuotteita Lähi-idän maihin sopiviksi, niin kyllähän sieltä tulee helposti rahaa. Tämä on kuitenkijn sellaista työtä joka ei kuulu meidän ydintehtäviimme, professori Jaakko Hämeen-Anttila sanoo.

Joensuusssa kapinoidaan yliopistolakiuudistusta vastaan (Yle 11.2.2009)

Pohjoisessa vastustetaan yliopistolakia (Yle 30.1.2009)

Last Updated Thursday, 5.November 2009 @ 13:16|

1 kommentti(a)

Oheiset kommentit ovat kirjoittajiensa omaisuutta. Sivusto ei ole vastuussa kirjoittajien sanomisista.
Tekijä: Joonas Lepistö on Monday, 23.March 2009 @ 21:01 Mediakatsaus

Voimassa julkaistu artikkelini miekkarista:

http://fifi.voima.fi/artikkeli/Hyssyttely-Suomen+barrikadeilla+/2790

Käyttäjän toiminnot





Ei tunnusta vielä? Kirjaudu uutena käyttäjänä
Lost your password?

Tapahtumat

There are no upcoming events